Posts Tagged ‘house’

Some advancement

Here some new pictures of things I’ve done lately.

First there’s the indoor sauna and bathroom. Sauna is almost finished (still some battens missing around the door). It’s pretty basic but there are some innovations: the seats are hinged to the wall and you can haul them up with winches for easy cleaning – you can almost stand straight under them. Before hauling you have to detach those grills under the seats. Sauna stool (stairs) have wheels under them for easy moving. If you tilt the stool a bit the wheels touch the floor and there you go.

Shower is very DIY-style. It’s made of standard copper and brass plumbing parts (took some heavy polishing!). Shower head is made by forcing copper sheet around a mold (well there were other stages as well…). Shower handles are polished brass and teak. The shower walls are custom made – frame with the same principle as the shower. Glass sheets inside the frame were made by a glazing company. I sandblasted those patterns to them myself (this job only took a week, together with the sandblasting of sauna’s door – my compressor is weak).

And my pride and joy, sink cabinet, is also completely made by me. The boards are birch, thin strips glued together and veneered with oak. All drawers and other joints too are dovetailed (kalanpyrstöliitokset in Finnish). The table top is covered with copper sheet. I found the sink from a junkyard and painted it. We ordered the faucet from a foreign web store. The cabinet has a motorcycle theme, with the motorcycle headlight on top and other vehicle lights around the mirror (mirror was also custom cut, drilled and beveled). There are motorcycle badges on the drawers, made by me (it took a month to figure out how to make them – if you’re interested in the procedure, ask me). And of course, because this is a motorcycle cabinet and motorcycle lights have low and high beam, so do these (see the image)!


Pictures of the house and other things

Here’s some pictures of the house. Hover over a picture to get title, click to get description.


Finally at home

Hello, it’s Liisa, the wife, blogging for the first time.

It’s been two months now living in our home. We even got a number for the house as it was just addressed as “previously the School”. And our own mailbox often storing a postcard or two thanks to my postcrossing hobby which I warmly recommend to anyone who likes sending and receiving postcards all over the wold! And the compost box I’m so proud of even though it’s uncertain whether it really works.

Feels like home although the renovation is ongoing. In any rented place you wouldn’t take it, but in your own place it’s okay to have pieces of plastic as doors, floor boards in place but not attached or going to the toilet or the camping-like shower almost by your front door. And everything is covered with the almighty renovation dust. But in our room we have everything we need: the turtles, or terrapins in their tank (and the upgraded filtering system!), our computers, the bed, the microwave oven and the heating stove which is working well.

Naturally it’s not all rainbow’s end. Waking up too early, hoping your clothes look civilized enough for work, biking in the dark (and I mean dark without streetlights half the way) on those sandy, snowy or icy roads fit for tractors rather than bikes, hoping the train is on time so you don’t have to freeze at the station. It’s now obvious to me that it’s not only the lack of public transportation which makes us country dwellers grab the wheel. But I’m still fighting not to grab it!

The kitchen stoves just don’t work properly sometimes and show a smokey temper completely unclear for us – luckily the one in our room works fine. Taking terrapins out for their daily walk means watching them closely as Leevi in particular sometimes finds her way through the plastic door and the pile of shoes covering the doorway and out of the room where it’s just too dangerous. Leevi is of course certain that Eldorado awaits behind the door.

Liisa with Tanttu and Ralph

Liisa is wrestling with Tanttu. Ralph wants to join in. On the backround there is an ultra-sound mouse repeller. We had to do something since there was a mouse running every morning, day and night on the ceiling paper making a lot of noise for such a small creature. You could see the paper move sometimes (we don’t have ceiling boards yet either)…


How old is the school?

I don’t know exactly. The site has been “separated” (I don’t know this legal term in English. What is “erottaa tontti” in English?) in 1924. There are, however, some other, contradictionary clues to the age of the building. There’s a writing on the wall at one place: “This is going to be a fine school, 1910″ and the signature of the builder. But we found a board where it has a year 1906 on it. But the oldest piece of goods found in the house was a piece of newspaper from year 1886 which I found a couple of weeks ago in the floor’s insulation moss. But it could be that the paper was old already when it got among the moss. Here’s the picture of the paper.

The newspaper from 1886

The paper is called Suometar (Lady Finn or Ms. Finn or Virgin Finn – Female Finn, you get the idea?). There’s at least a story of a Finn who died abroad in a steam ship’s explosion. I’ve found other paper’s, too. On top of the moss there’s a layer of cutter chips (also a common insulation material) and among it I’ve found several papers from the late 40’s, just after the war. My favorite stories in these papers are the small ads sections. There was one ad where a man had “forgotten” a shotgun in a train and promised a reward for the one who would return the gun. Who just “forgets” a shotgun in a train? I suspect that he was a bit drunk, dozed off and woke up at the station, ran off the train and THEN realized he had forgotten the gun. You see people like that on the trains all the time nowadays, too. Maybe without guns, though.

There was also an ad where a reward was promised for a missing white cat who ran away in a park. After you read this kind of ad, you become immediately worried. This was probably an old lonely lady who’s tired of the war and whose relatives are dead. Her only comfort is a that cat. She’s poor but still she spent a large sum of money to place an ad to find her cat. Did she find the cat? I hope so. It amazes me how people, after having to fear for themselves, their relatives and their country men for many years in the war, still have strenght to worry about their cats.

That’s just one example of layers I’ve found in the house. The cutter chips were added when the floor was renovated in the late 40’s. It seems that the school has undergone a big renovation then. The roof tiles, for example, have been laid on newspapers when they were cast. So, you can see text behind the tiles. I found a year from one of the tiles and that was from the late 40’s, too. Under the tiles there’s an old roofing felt, apparently older than the tiles.

My wife just kindly hinted me that I should write something of her too. Well, she’s a nice person, very beautiful and I love her a lot. She’s a teacher at a children’s art school here in Oulu, Finland.


The House

Now finally about the house. We are fixing an old timber school to be our home. We bought it in the spring 2003. The roof has leaked, there was a fire in the early 90’s, and there’s water damage from frozen and broken pipings as well as from fire fighting water. Some of the lowest timbers and the corners under leaking roof were rotten. Here’s how it looked like in summer 2005:

The school in summer 2005

A lot had been done by the time of the picture. We had scraped of the old paint from many places and painted the walls. Most of the rotten timber had been replaced. Most windows had been renovated. The roof had been washed (that was hard: about 4 weeks on the roof in a tiring position with a pressure washer) and the almost all tiles had been painted (that was even harder than washing them). I had made new foundation rocks for the new part of the house with a gas driven rock drill (made you feel like a man as the drill was almost as high as I was and made a pretty loud noise). The floors had been opened and new boards placed under the floor (I had to adjust those last autumn). Almost all fire places’ (there are 7 in total) foundations had been surrounded with concrete (there were rocks before). New supports were made under the floor. In the picture you see the signs of the fire: black areas on the right. The white timber in the corner is the replacement of the rotten timber: that’s were the roof had leaked. The wall on the other side of the roof had similar damage: it’s been fixed there, now. The roof is nicely blue :)

 This is how the house looks like now:

The house in summer 2006

The new part has a roof on it :) Inside doesn’t look as good…

Inside summer 2006

…but we are getting there. Slowly. It looks a bit better now that I’ve finished the wall on the right side of the ovens and cleaned a bit.

 This is our life too. Our turtles Tinttu, Tanttu, Leevi and Ralph spend sometimes some time on the construction site. They have a nice pool at my parents’ house on the other side of Siikajoki (Siika river), but the place on the construction site where this little “pool” is, is very warm and there’s plenty of dirt to dig eggs into (they are impossible when they’re having eggs if they can’t dig them somewhere).

The turtles on the construction site

Here’s one more picture for now:


That’s a tractor we borrowed from our neighbour to do some yard work. It’s a Nuffield tractor. That tractor had ‘nuf power (are you guessing where this site got its name?).


Vesivekin “sertifikaatti”työtä

Tarina ryssäkulmista


Oli kaunis kesäinen päivä ja olimme tuoreehkon vaimoni kanssa raksalla. Puhelin soi.

-Vesivekiltä päivää! Olitte laittaneet netissä tarjouspyynnön vesikouruista.


Myyntimies tuli ihan raksalle asti vähän ajan kuluttua, antoi esitteitä ja hehkutti, että Vesivekillä on parhaat kourut, koskapa niissä ei ole saumoja, vaan ne tehdään paikan päällä, yhdestä kappaleesta. Ja kaikki kuulemma perustuu “sertifikaattiin”, joka takaa työlle hyvän laadun. Koska rakennuksemme on melkein satavuotias hirsikoulu, olemme tarkkoja sen kunnostamisesta (johan tässä on viides vuosi menossa). Halusimme ns. erikoisvärin (vaaleanharmaa). Se onnistui. Mutta emme halunneet alastulojen kulmakappaleita “rypytettyinä” ja Vesivekillä on vain niitä. Myyntimies ehdotti, että tehdään ns. ryssäkulmat eli kantikkaat kulmat. Sehän meitä miellytti, koska vanhassa varastossamme on sellaiset ja todennäköisesti itse koulussammekin on ollut. Myyntimies antoi tarjouksen, 1730 euroa. Tarjoukseen kuului kourut, tippalistat ja alastulot, sekä kuistin nurkkauksen alastulon yläpäähän suppilo.

Kyselin tarjouksia muualtakin ja halvin oli vähän alle 800 euroa, ilman tippalistoja ja asennusta tosin. Tippalistat olisi ostettava erikseen ja alastulojen kulmat olivat sileät (ei rypytystä), mutta väri oli kuitenkin oikea ja suppilokin kuului hintaan.

Myyntimies soitti viikon päästä uudelleen ja sanoin, että koska hintaeroa on melkein tonni, ei meitä taida kiinnostaa. No, myyntimies tarkisti tarjoustaan ja “huomasi”, että tarjous oli laskettu alumiinikourulla, kun me taas joudumme ottamaan kourut teräskourulla, koska vain teräskourulle on tarjolla erikoisväri. Uusi tarjous oli 1420 euroa. Koska tippalistat lisättynä tähän astisesti halvimpaan tarjoukseen nosti sen hintaa vajaalla parilla sadalla ja Vesivekiltä saisimme vielä ryssäkulmat ja asennuksen, kuulosti tarjous minusta nyt paremmalta. Varsinkin asennuspalvelu kiinnosti minua, koska sadevesijärjestelmä on yksi ainoita kohtia talossa, jotka ulkopuoliset voisivat tehdä kohtuu hinnalla ja kohtuu hyvin. Vanhaa kunnostettaessahan ei lasketa tunteja ja Suomessa työ on se, joka maksaa. Tai sitten tingitään laadusta ja tehdään nopeasti. Keskusteltuani vaimoni kanssa päätimme ottaa tarjouksen vastaan.

Okei, myyntimies tuli käymään, tilausvahvistus tehtiin ja siihen merkittiin erikseen “ryssäkulmat”.

Parin viikon kuluttua pihaan ajoi kuorma-auto (olin ottanut päivän töistä vapaaksi), jossa oli kouruntekovälineet ja kulmat. Kulmat olivat rypytetyt. Hmm. Tuntui oudolta ruveta valittamaan itsestään selvästä asiasta, mutta pakkohan se oli. Siis ryssäkulmat kuuluivat tarjoukseen. Poikien pikkuisen napistua takaisin uskoivat he, että kulmat oli tehtävä kantikkaiksi. Olin piirtänyt heille paperille asennusohjeet ja niistäkin heillä oli sanottavaa. Alastulojen yläpäähän kuulemma ei tehdä enää kaksia kulmia (siis sellaisia, joissa alastuloputki lähtee kourusta ensin suoraan alaspäin, sitten on kulma, jossa putki kääntyy vinosti seinään päin ja seinän vieressä on taas kulma, jossa putki kääntyy taas alaspäin) vaan yksi (eli putki lähtee suoraan kourusta vinosti seinää kohti ja kääntyy sitten seinän vieressä kulmalla alaspäin). Selvä, ajattelin, tokkopa tuo on kovin erilainen kuin se vanha mallikaan.

Pojat alkoivat laittaa kouruja paikoilleen ja työ kävi nopeasti. Valvoessani työtä ja nähdessäni tuon “yksikulmaisen” alastulon mallin, rupesi se vähitellen näyttämään aika huonolta. Mutta kun tyypit ovat jo lyöneet seinään kolme alastulojen yläpäätä, on vaikea ruveta valittamaan: “hei, kuulkaapas… nyt muutinkin mieltäni”. On kuulkaapa inhottavaa olla tällainen säälittävä nössykkä, joka ei saa suutaan aukaistuksi oikeaan aikaan. Siitä saa kärsiä koko ajan. Lisäksi ryssäkulmien teko vaikutti oudolta. Ylempi putki vain jotenkin runtattiin toisen putken sisään. Varastomme alastulojen kulmat olivat limisaumaiset. Homma jäi pojilta kesken, kun heidän oli ehdittävä seuraavaan paikkaan. Kaksi alastuloa jäi kokonaan asentamatta, kolmesta puuttui alaosat ja kourua jäi asentamatta vajaa puolet. Vaimoni tuli katsomaan työn jälkeä ja huomasi “outoja koloja” kulmissa. Kiipesin katsomaan ja tottahan se oli. Useiden senttien raot. Sitten katsoimme myyntimiehiltä saamiamme esitteitä ja niissä oli jokaisessa kuvassa ns. kaksikulmaiset alastulojen yläpäät (putki lähtee ensin alaspäin, kääntyy seinää kohti ja seinän vieressä taas kääntyy alaspäin). Ja puhe oli ainoastaan ollut sellainen, että saamme ryssäkulmat eli kantikkaat kulmat. Ei ollut puhetta siitä, että alastulojen koko malli vaihtuu kaksikulmaisesta yksikulmaiseksi. Pojat kyllä sanoivat, että kaksikulmaisia alastuloja ei enää tehdä, mutta se taisi olla paskapuhetta. Ainakin meidän oli annettu ymmärtää (antamalla esitteitä), että alastulot ovat kaksikulmaiset.  Ei enää vaikuttanut sertifikaattityöltä. Rupesi vituttamaan. Otin kulmista kuvia digikameralla todisteiksi.

Sitten asiasta valittamaan. Lähetin kulmista kuvia sähköpostilla Vesivekille. Myyntimies tuli seuraavana lauantaina katsomaan hommaa. Istuskeli autossaa pari minuuttia ja me odotimme pihalla. Astui sitten autostaan.

-Teillä oli reklamaatio.


Myyntimies katseli kulmia minuutin, siristeli silmiään ja tokaisi sitten:

-Tuollaset on ryssäkulmat.

-Vai niinkö on…

Myyntimies kaivoi laukustaan piirustuksen jostain asuntomessutalosta, jossa oli ryssäkulmat. Nekään alastulot eivät kyllä ihan näyttäneet meidän alastuloiltamme. Alastulot olivat kyllä ns. yksikulmaiset eli alastuloputki lähti suoraan kourusta seinän viereen, mutta huomattavasti pienemmässä kulmassa kuin meillä eli kourusta oli suora putki melkein alas asti, kun taas meillä oli perinteisempi malli eli putki tapasi seinän melko ylhäällä. Mietin myöhemmin, että oliko se kuva olevinaan myyntimiehen argumentti. Hän löi käteemme kuvan, jota emme koskaan aikaisemmin olleet nähneetkään. Olimme nähneet vain esitteet.

Okei, sanotaanko nyt vain (sanotaan vain), että seuraavaksi seurasi innokasta sanailua joidenkin paikalta olijoiden taholta. Myyntimies lähti kesken kaiken pois.

Annoin homman osaksi vanhempieni hoidettavaksi, koska minulla oli muuta kiirettä. He kutsuivat kunnan rakennusmestarin katsomaan työn jälkeä. Rakennusmestari ei kuulemma ollut neljäänkymmeneen vuoteen nähnyt yhtä huonoa työtä. Isäni otti myös selville, mistä saisi ryssäkulmia ja ehdotimme Vesivekille, että jos he teetättävät ryssäkulmat, niin asia on kunnossa. Ei kuulemma käynyt. Sitten ehdotimme osittaista kaupan purkua. Se passasi ja lähettivät hinnat eriteltyinä. Paitsi, että erittelyyn kuului myös alastulot. Siis he laskuttaisivat myös alastuloista, jotka joka tapauksessa täytyisi purkaa. Tämähän ei käy. Asia on vielä kesken, joten palaan blogissa asiaan myöhemmin.

Täytyy sanoa kuitenkin, että Vesivekin myyntitaktiikka on fiksua. Jos myyntimies ei olisi tarjonnut ryssäkulmia, olisimme ottaneet sadevesijärjestelmän muualta ja asentaneet sen itse. Olisimme näin säästäneet muutaman satkun ja kaiken sen vaivan, mikä valitusprosessista olisi seurannut. Nyt homma ei ainakaan helpottunut ja Vesivek sai myytyä kalliilla osan sadejärjestelmästä.

Jaa, että olemmeko valittaneet turhasta? Katsokaa ja päätelkää itse. Tuossapa Vesivekin sertifikaattityötä:

RyssäkulmaAlastulon yläpää

Ja vielä lopuksi kuva varastomme alastuloista. Noiden tekijä ei ole sertifikaatteja tarvinnut:

Vanha varaston kulma

 Päivitys (8.10.2006):

Huh, viimeinkin saimme laskun sovittua (tässä on ollut melkoinen sähköposti- ja puhelinralli). Purin itse alastulot ja vein ne Alukourulle Ouluun, jolloin niitä ei tarvinnut maksaa. Laskun loppusumma: karvan verran yli 560 euroa eli kohtuullinen (vähän enemmän kuin pelkät tarveaineet olisivat esim. Kempeleen Profiilikeskuksessa maksaneet).